Hei, minun nimeni on Depi ja minä olen arpiaivon sydänystävä! Arpiaivo ei yleensä ole kovin iloinen kun lyöttäydyn hänen seuraansa, hänen mielestään se kun tapahtuu liian usein. Olen aika ylpeä taidostani hiipiä arpiksen luo hänen huomaamattaan ja läsnäoloni huomaa kyllä aika pian, synkkiä pilviä kun alkaa kerääntymään taivaalle niin tietää että ihana Depi on taas maisemissa!

Tämä viikko on ollut minun viikkoni. Arpis ei ole saanut mitään aikaiseksi (ainakaan mitään sellaista, mitä hänen pitäisi kuten työnhaku ai ai!) on kyllä istunut joka päivä koneen ääressä mutta vallitsevan mielialan ollessa "ei voisi vähempää kiinnostaa oikeastaan mikään" on netissä päämäärätön surffailu ollut tuntien kulutuskeino.  Ja ei se minua ole haitannut, minulle riittää että saan olla Arpiksen seurassa, aah miten ihanaa! Mutta jotenkin on alkanut jälleen kerran tuntumaan että Arpis alkaa hankamaan vastaan läsnäololleni, se ei ole kivaa, oloni on outo silloin. Minä tietysti kuiskin Arpiksen korvaan vakuuttavia ja vaikuttavia vastalauseita, jotta hän ei luopuisi minusta. Arpis aina sanoo minulle saman: "mun pitää päästä susta eroon, mä en voi elää elämääni sun kanssas!!!!!!!!!!" No, ei se haittaa jos joudun poistumaan arpiksen luota, löydän tieni hänen luokseen aina uudestaan ja uudestaan, kuin kohtalo olisi päättänyt tehdä meistä elämän mittaiset ystävät.

'Voit juosta mutta piiloon et pääse masennusta, se löytää sinut se lamaannuttaa sinut se tuhoaa sinut. Järkevä ajattelu ei tehoa masennukseen, masennus on myrkky joka vaikuttaa hitaasti lamaannuttaen järkevän ajattelun ja toiminnan. Masennus imee elämästä tarkoituksen ja ilon, turha on miettiä mitä huomenna tapahtuu koska huomenna ei kuitenkaan tapahdu mitään. Ollaan vaan ja...ollaan. Olemisen surullinen yksinkertaisuus kiteytyy masennukseen.'